Suomen Natiivimainonnan (alias eLuotsi) yrittäjä Vesa Nippala oli vieraana Hakuammuntaa-podcastissa, jossa sukelletaan syvälle hakukoneoptimoinnin maailmaan. Tämän jakson aiheena olivat ulkoiset linkit, miten niitä hankitaan ja miksi ne ovat tärkeitä hakukonenäkyvyyden kannalta. Keskustelua johti juontaja Vesa Laakkonen. Jakso on kuunneltavissa Spotifyssa.
Hyvät sisällöt ovat tärkeitä, linkit ratkaisevat
Moni ajattelee, että kun yrityksen omalle verkkosivulle julkaistaan laadukasta sisältöä, ulkoisia linkkejä alkaa ilmestyä itsestään. Nippalan mukaan todellisuus on kuitenkin ihan toisenlainen. Vaikka sisältö olisi erinomaista ja saisi paljon näkyvyyttä, harva lukija linkittää siihen omalta sivustoltaan. Sisällöstä voidaan tehdä vaikkapa sosiaalisen median postaus, mutta linkin lisääminen verkkosivulle jää yleensä tekemättä.
On tärkeää tuottaa hyviä sisältöjä, mutta sen lisäksi pitää hankkia linkkejä määrätietoisesti ja suunnitelmallisesti. Podcastin juontaja Vesa Laakkonen huomauttaa, että yksikin laadukas linkki voi vaikuttaa merkittävästi. Jos kaksi verkkosivustoa tarjoaa yhtä hyvää sisältöä, mutta toinen on saanut yhden vahvan linkin, se voi saada selvää etua hakukonenäkyvyydessä.
Milloin backlinkit ovat avainasemassa?
Backlinkkien eli ulkoisten linkkien merkitys riippuu siitä, kuinka kovaa kilpailu on relevanteilla hakusanoilla tai toimialalla. Jos kilpailua on vähän, sivusto voi nousta hakutuloksissa jopa ilman linkkejä tai se voi pärjätä mainiosti vain muutamalla hyvällä linkillä. Tällainen tilanne on usein esimerkiksi paikallisilla yrityksillä, joiden palveluille ei ole Googlessa suurta kilpailua.
Sen sijaan kilpailun kasvaessa linkkien rooli korostuu. Esimerkiksi B2C-verkkokaupoissa linkkiprofiili voi olla ratkaiseva tekijä hakukonenäkyvyydessä. Näissä ympäristöissä ulkoiset linkit ovat käytännössä välttämättömiä näkyvyyden saavuttamiseksi ja säilyttämiseksi.
Millaiset linkit tukevat näkyvyyttä?
Linkkien hankinta vaatii aina panostuksia rahallisesti, ajallisesti tai molemmilla tavoilla. Siksi linkkien kohdalla täytyy miettiä linkin todellista arvoa. Nippalan mukaan peruslähtökohta on selkeä: sponsorilinkkejä ja nofollow-linkkejä ei hankita, koska niillä ei ole vaikutusta hakukonenäkyvyyteen.
”Laatu edellä kannattaa hankkia niitä linkkejä, ei niinkään määrä edellä”, Nippala sanoo.
Linkki on hyvä, kun se tulee sivustolta, joka on aiheeltaan relevantti ja teknisesti kunnossa, eli oikeakielinen, hyvin rakennettu ja korkean auktoriteetin omaava. Pelkkä domain-arvo ei riitä, vaan sivustolla on oltava orgaanista liikennettä. Se on konkreettinen merkki siitä, että Google pitää sitä arvokkaana lähteenä.
Myös linkkien sijoittelu sivulla vaikuttaa. Jos linkki on piilotettu hankalaan paikkaan tai sijoitettu sivun alalaitaan, se jää todennäköisesti huomaamatta. Parhaat tulokset syntyvät, kun linkki on näkyvällä paikalla ja helposti saavutettavissa. Tällöin lukija klikkaa sitä todennäköisemmin.
Näin eLuotsi hankkii ulkoisia linkkejä asiakkailleen
Linkkien hankinta on aina yksilöllinen prosessi ja strategiat suunnitellaan asiakkaan tilanteen ja tavoitteiden mukaan. Etenemisvaihtoehtoja on lukuisia, mutta tietyt peruskeinot toimivat kaikissa tapauksissa.
Ensimmäinen asia on rikkinäisten linkkien korjaaminen. Linkit, jotka johtavat virhesivulle, eivät välitä auktoriteettia. Rikkinäisiä linkkejä syntyy helposti esimerkiksi, kun tuotesivuja poistetaan tai sivustoa uudistetaan ja uudelleenohjaukset jäävät tekemättä.
Seuraavaksi voidaan hyödyntää luonnollisia linkkilähteitä, kuten yhteistyökumppaneita tai yritysjärjestöjä. Yritys voi myös näkyä referenssinä toisilla sivustoilla, jolloin linkki syntyy helposti, usein täysin ilman kustannuksia. Myös yrityshakemistot tarjoavat mahdollisuuden saada pienimuotoista linkkihyötyä.
Kun peruslinkit on saatu kuntoon, voidaan siirtyä isompiin ratkaisuihin, kuten mediatiedotteisiin ja natiivimainontaan. Näillä skaalautuvilla toimenpiteillä rakennetaan linkkiprofiilia laajemmassa mittakaavassa. Niillä voidaan vahvistaa myös brändin tunnettuutta ja sisältöjen näkyvyyttä.
Mitä hyötyä linkkien hankinnasta on?
Backlinkit ovat keskeinen osa hakukoneoptimointia, sillä ne vahvistavat verkkosivuston auktoriteettia. Juuri tämä auktoriteetti vaikuttaa siihen, miten hyvin sivusto sijoittuu hakutuloksissa, mikä näkyy yleensä lopulta myös yrityksen myynnissä ja kassavirrassa.
Kun yritys saa näkyvyyttä toisilla, teemaltaan relevanteilla ja uskottavilla sivustoilla, linkin kautta voi tulla suoraa liikennettä ja potentiaalisia asiakkaita. Maksetuilla sisällöillä, kuten natiivimainoksilla, voidaan laajentaa brändin tunnettuutta edelleen. Julkaisemalla yrityksen sisältöjä muilla verkkosivustoilla ruokitaan hakukoneiden algoritmeja ja tekoälyjä. Hyvä ja laajalle levinnyt sisältö vahvistaa yrityksen asemaa useilla rintamilla.
Miten lähteä liikkeelle linkkiprofiilin kehittämisessä?
Linkkien hankinta ei ole kertaluonteinen kampanja, vaan jatkuva, suunnitelmallinen prosessi, aivan kuten hakukoneoptimointikin. Tuloksia ei synny välittömästi, mutta pitkäjänteinen työ palkitaan.
”Ei kannata lannistua, jos ei nyt heti ensimmäisistä linkeistä näy mitään muutosta siellä hakukoneen näkyvyydessä. Se yksittäinen linkki ei välttämättä saa vielä mittaria heilahtamaan mihinkään, mutta säännöllinen tekeminen kyllä tuo tulosta”, Nippala kertoo.
Linkkien hankinta ei ole vain kasvun väline, vaan myös tapa puolustaa jo saavutettua hakukonenäkyvyyttä. Etenkin toimialoilla, joilla on kova kilpailu, näkyvyyden säilyttäminen vaatii jatkuvaa tekemistä. Muuten sijoitukset voivat nopeasti valua kilpailijoille, jotka jatkavat aktiivista optimointia.